Yritystalo Schaumanin lyhyt historiikki
Tekstissä olevat Runar Anderssonin sanat ja keskustelut ovat kirjoittajan mielikuvitusta. Muut asiat perustuvat tosiasioihin. Historiikin on koonnut ja kirjoittanut Olli Auvinen.
Dipl.ins. Runar Andersson:
Näin kuitulevytehdas – sittemmin Yritystalo Schauman sai alkunsa
Minä Runar Andersson, tulin näiden laitosten isännöitsijäksi vuonna 1925. Kaikki alkoi kohdallani siitä, kun Wilh. Schaumans Fanerfabrik Ab:n toimitusjohtaja Bruno Krook kutsui minut työhuoneeseensa Jyväskylän vaneritehtaalla. Hän määräsi minut lähtemään Savonlinnaan ja ottamaan johdettavakseni Itä-Suomen Kutomon liiketoiminnat. Vaikka olinkin jossain määrin perillä Wilhelm Schaumanin lasten hallitseman yhtiön toiminnasta, niin kyllä minua kummastutti miten puuinsinööri pärjäisi kutomon palveluksessa. Bruno näki kasvoistani hämmästykseni ja rauhoitteli: ”kunhan menet sinne Savonlinnaan, niin kyllä nykyinen isännöitsijä Harry Silander sinut opastaa alkuun siellä kutomolla.”
Tultuani Savonlinnaan istuimme, Harry ja minä, yhdessä tehtaan ja muutamien kaupungin herrojen kanssa isännöitsijän komeassa virkatalossa, josta oli hienot näkymät niin tehtaalle kuin Kyrönsalmen suuntaankin. Siinä tervetuliaismaljoja maistellessa minulle kerrottiin seuraava tarina:
Joukko johtavia Itä-Suomen liikemiehiä ryhtyi suunnittelemaan vuonna 1916 puuvillatehtaan perustamista Savonlinnaan. Ensimmäinen maailmansota oli synnyttänyt suotuisat markkinat Venäjälle suuntautuvalle vientikaupalle. Myös Tampereella, jolla oli pitkät perinteet kutomoteollisuuden alalla, oli huomattu samat tuottoisat markkinat. Käytyjen neuvottelujen jälkeen Tamperelaiset ja itäsuomalaiset liikemiehet päättivät yhdistää voimansa ja perustaa puuvillatehtaan Savonlinnaan.
Itä-Suomen Kutomo Oy:n perustava kokous pidettiin tammikuussa vuonna 1917 ja sen osakepääomaksi tuli 6 miljoonaa markkaa. Osakkaiden joukossa oli maamme talouselämän johtohenkilöitä KOP:n pääjohtaja J.K. Paasikivestä alkaen. Suurimman osan osakekannasta olivat merkinneet itäsuomalaiset yrittäjät. Mukana olivat mm. Kuopion Saastamoiset ja Halmannit, Viipurin Hähli, Lallukka & Co. ja Sergejeffin pojat sekä Savonlinnasta And. Auvisen ja P.J. Kososen perilliset. Lisäksi osakkaiden joukossa oli useita kymmeniä pienosakkaita Savonlinnasta ja muualta Suomesta. Syntyi suorastaan kansanliike merkitä kutomon osakkeita.
Yhtiön toimitusjohtajaksi kutsuttiin Tampereen puuvillatehtaan entinen johtaja maisteri Erkki Reijonen ja tekniseksi johtajaksi Ensi Somersalo.
Tehtaan perustaminen Savonlinnaan oli eräänlainen omistajatahojen kompromissi. Tehdaspaikkakunnan valintaan vaikuttivat myös Savonlinnan hyvät liikenneyhteydet. Kaupunki oli etelä-pohjoissuunnassa merelle johtavan vesireitin varrella ja sitä leikkasi itä-länsisuunnassa muutama vuosi sitten varmistunut ratayhteys, jota myöten pääsi Pietarista Savonlinnan kautta Suomen länsirannikolle Vaasaan. Ratkaisuun vaikutti myös Savonlinnan kaupungin tarjoama laaja teollisuusalue Kyrönniemeltä ja Pääskylahdesta, joka oli ostettavissa halpaan hintaan.
Savonlinnalaisten lähes hurmoksellista tulevaisuudenuskoa kuvasi hyvin sanomalehti Savolaisessa ollut kirjoitus, jossa kirjoittaja uskoi eräiden vasta tietoon tulleiden suunnitelmien rohkaisemana, että tulevaisuudessa pääomat itse hakeutuvat kaupunkiimme ja uudet suuryritykset Itä-Suomen liike-elämässä etsivät Savonlinnaa kotiseudukseen taloudellista elämää määräävien lakien mukaisesti.
Kevättalvella 1917 olivat kutomohankkeen tulevaisuuden toiveet aurinkoisimmillaan. Puhuttiin jo pellavatehtaasta, joka rakennettaisiin puuvillatehtaan viereen. Tehdasrakennusten piirustukset valmistuivat, koneet tilattiin Englannista. Kerimäelle suunniteltiin suurta sähkövoimalaitosta, josta saataisiin virtaa paitsi kutomolle, myös Savonlinnan kaupungille ja ympäristöpitäjille. Polttoaineena tulisi siellä käyttää turvetta ja sen saannin varmistamiseksi hankittiin laaja Riitasensuon turvesuo. Rantasalmelta ostettiin Vaahersalon tila, jonne piti rakentaa tiilitehdas, josta Kyrönniemen tehtaan rakennustiilet saataisiin. Tehdas alueelle pystytettiin sahalaitos turvaamaan tarvittavan sahatavaran saanti. Alueen Kyrönniemen puoleiseen kumpuilevaan mäntymetsikköön rakennettiin yhtiön johtaville toimihenkilöille edustavat asunnot.
Venäjän vallankumous ja ensimmäistä maailmansotaa seurannut inflaatio sekoitti ne toiveikkaat suunnitelmat, joiden varaan Itä-Suomen Kutomo Oy:n suunnitelmat oli rakennettu.
Kuulemani värikkään kertomuksen tässä kohdassa isännöitsijä Harry Silander kohotti maljansa ja sanoi: ”Toisen kuolema on toisen elämä.” Ja jatkoi kertomustaan. Kunnianarvoisa yhtiömme perustaja, Wilhelm Schauman, oli perustanut 1912 Jyväskylään Suomen ensimmäisen vaneritehtaan, joka menestyi hyvin. Yhtiön johtoon tullut Bruno Krook, joka halusi perustaa vaneritehtaan Saimaan koivurikkaalle alueelle, kiinnitti huomionsa Suomen Kutomo Oy:öön, joka oli ylitsepääsemättömissä taloudellisissa vaikeuksissa, mutta jonka hallussa oli laaja teollisuusalue Saimaan rannalla. Kaiken lisäksi alueella oli valmiina konttori ja asuinrakennukset sekä valmis toimintaympäristö oheispalveluineen. Schaumanin johto palkkasi asianajaja Rainer Von Fieandtin ostamaan Itä-Suomen Kutomo Oy:n osakkeita ensin suurimmilta osakkailta, kuten Kuopion Saastamoisilta ja Hallmanneilta, ja siten he saivat haltuunsa yhtiön osake-enemmistön. Pienosakkaille luvattiin maksaa 80 % nimellisarvosta. Näin Schauman sai haltuunsa tämän teollisuusalueen, jossa kaikki muu oli valmista, vain tehdas puuttui.
Uusi omistaja aloitti välittömästi vaneritehtaan rakentamisen Kyrönniemelle. Tehdas suunniteltiin 12.000 m3:n vuosituotantoa silmällä pitäen.
Niin, toisen kuolema on toisen elämä, virnistin minä ja nostin maljani edeltäjäni Harry Silanderin kunniaksi ja otin johtaakseni vaneritehtaaksi muuttuneen kutomon, jonka palveluksessa olin vuoteen 1959. Ensimmäiset viisi vuotta meni tehtaalla onnekkaasti; tuotanto liikkui 12.000 m3:n tuntumassa; väkeä oli palveluksessamme 300–400 henkeä. Syyskuussa 1929 tulipalo tuhosi koko tehtaan. Tehtaan jälleenrakentamiseen ryhdyttiin ripeästi, niin, että tuotanto oli käynnissä jo vuoden 1930 kesäkuussa.
Kapasiteetti laajennettiin 18.000 m3:iin ja tuleviin laajennuksiin varauduttiin rakentamalla tehdas riittävän väljäksi. Näitä lisätiloja tarvittiinkin varsin pian, kun yhtiön Joensuun vaneritehdas paloi lokakuussa 1930 ja sen tuotanto siirrettiin Savonlinnaan. Vuonna 1937 Savonlinnan vaneritehtaalla oli palveluksessa yli 800 henkeä eli 10. osa kaupungin asukkaista. Joskus minusta tuntui, että olipa Anderssonin poika pantu paljona vartijaksi! Eipä siinä kaikki, sillä yhtiön johto päätti 1938 siirtää rimalevyn valmistuksen Jyväskylästä Savonlinnaan. Samana vuonna luovuttiin Itä-Suomen Kutomon nimestä. Näistä tehtaista tuli Oy Wilh. Schauman Ab:n Savonlinnan tehtaat. Sodan syttymisen vuoksi rimalevytuotanto saatiin käyntiin vasta kesällä 1940. Rimalevyn raaka-aineen saannin varmistamiseksi rakensin tälle alueelle myös sahan.
Tämä kuitulevytehtaan käynnistäminen tuli osalleni 50-luvun alussa. Vuonna 1953 meillä oli kapasiteettia 12.000 m3, mutta toisen linjan rakentamisen myötä tuotanto nousi 50.000 m3:n jäädessäni eläkkeelle 1959 tämän suurenmoisen tehtaan palveluksesta.
Samassa upeassa isännöitsijän virkatalossa, jossa minulle kerrottiin Itä-Suomen Kutomon tarina, sain luovuttaa tehtäväni seuraajalleni Sten-Erik Schaumanille. Hän jäi johtamaan ja kehittämään näitä tehtaita kohti tulevaa. Eläkkeelle jäätyäni seurasin uteliaana, mitä ”Saumannilla” tapahtui. Sain nähdä sahan sekä rima- ja kuitulevytuotannon siirtymisen historiaan. Sain myös nähdä vanerituotannon kasvun, jalostusasteen nousun ja jatkojalosteiden merkityksen lisääntymisen. Metsäteollisuuden rationalisoinnin myötä katosi minulle tuttu työnantajani nimi, Wilhelm Schauman, myös tältä tehdasalueelta. Nyt kun liikun täällä – ajasta ikuisuuteen siirtyneenä, joskus harvoin näin näkyväksikin muuttuneena, minua ilahduttaa suuresti, että tämä Savonlinnalaisten yrittäjien uusi ponnistus on nimetty Yritystalo Schaumaniksi.
